perjantai 20. syyskuuta 2013

Raisio

Raision vaakuna
Minulla oli työasiaa Raisioon alkuviikosta, joten samalla tuli katsastettua Turun kupeessa olevan hiukan uneliaan pikkukaupungin kirpputorit ja vastaavat myymälät. Paljon niitä ei ole, ja muutama on lakkautettukin viime aikoina. Keskustassa ei esimerkiksi näytä enää olevan Torni-kirppistä, mutta sen lopettamisesta ei myöskään löydy mainintaa netistä.

Melko vastikään lähelle Myllyn massiivista ostoskeskusta on perustettu hyllykirppis nimeltään A-laatukirppis. Nimi ei jostain syystä herätä toivottuja mielikuvia. Paikka on kyllä siisti ja hyvin pidetty, mutta suuri osa hyllyistä ammotti tyhjyyttään. Tavarakin oli normaalia hyllykirppistavaraa: on pari kolme antiikkia sekä design-lasia ja -posliinia myyvää kauppiasta, loput on tavanomaista uudehkoa ja pois muodista mennyttä nuorten naisten ja keskiluokkaisten perheiden sekä pikkulasten vaatetta ja muuta. Yhdellä myyjällä oli oudosti niputettuja ja muovitettuja sarjakuva-albumeita halpaan hintaan: kolme euroa esimerkiksi kahdesta Tintti-albumista on huokea hinta, jonka olisin mielelläni maksanut, mutta en ensinnäkään ikinä muista, mitä meillä jo on. Toiseksi olisin mielelläni halunnut tarkistaa sarjakuvien kunnon myös sisältä.

Yhdellä myyjällä oli yllättäen uudempia laatusarjakuvia, kuten Hellboyta englanniksi. Nappasin hyllystä mukaan taiteellisempaa puolta edustavan Chris Waren Quimby Mousen (kuvassa). Tiedän Waren nimeltä, mutta sarjakuvaa en tuntenut entuudestaan - onneksi sarjakuvia hyvin tunteva ystävä oli kännykän päässä. Kuulemma halpa ostos tämä Fantagraphicsin julkaisema jättikokoinen alppari neljällä eurolla!

Matka jatkui keskustaan, jossa ei voi kuin kehua viisi kuusi vuotta sitten tehtyä keskustasuunnitelmaa. Nykyään Raisio tuntuu jopa oikealta kaupungilta eikä vain kauttakulkupaikalta ja nukkumalähiöltä. Raision keskustassa on vanhan ajan divari Kirja-Kissa, josta tekisi mielellään löytöjä, mutta hintataso on melko korkea. Hiukan oudoksuttaa se, että divarissa pidetään useita kappaleita samaa kirjaa hyllyssä vierekkäin - jos jotain kirjaa on vaikka viisi kappaletta, voiko siitä pyytää keräilyhintaa? Käsitystä ammattitaidosta ei kohota myöskään se, että suomenruotsalaisen kirjallisuuden klassikko Walentin Chorell on aakkostettu ulkomaisiin kirjailijoihin. Mutta miellyttävän viipyilevä paikka Kirja-Kissa on, ja hyllyissä on monenlaista kirjaa. Itse ostin kaksi Stephen Greenleafin 80-luvulla suomennettua, mutta yllättävän harvinaista yksityisetsivädekkaria, Turussa vaikuttaneen kirjailijan Kaarlo Isotalon esikoiskirjan, runoteoksen Yli karikon (1950) sekä kotimaisen pulpin unohdetun klassikon Heikki Seppälän novellikokoelman Musta pukki (1946). Myönnän, että valintani ovat usein erikoisia.

Ihana vauvansänky
Raision hienon kirjastotalon toisella puolella Nesteentien varrella on Raision kahteen eri myymälään jaettu kierrätyskeskus. Kruunukeskuksen talossa on huonekaluihin, pienelektroniikkaan, kirjoihin ja muuhun keskittyvä Ekotila, sitä vastapäätä on isompaan elektroniikkaan ja rakennustavaroihin keskittyvä Ekotori. Jälkimmäisessäkin näyttäisi satunnaisesti olevan muutakin tavaraa, kuten tauluja. Hintatasoa en siellä käynyt arvailemaan, kun en ostanut mitään.

Ekotila on valtava halli, jossa on paljon hienoja huonekaluja. Täältä saisi helposti ja melko halvalla itselleen hienon vintage-sisustuksen. Huomiota kiinnittää ainakin iki-ihana vauvan vanha sänky sekä vaaleanpuna-keltainen jalkalamppu, todennäköisesti 50-luvulta. Astioissa ja tauluissa ei ole yhtä hyvä valikoima eikä mihinkään tule oikein tartuttua. Ystävä on tosin löytänyt täältä Mauri Favénin grafiikanlehden. Vitriinissä on keräily- ja designpuoli, niille sopivin hinnoin. Lisäksi Ekotilassa on paljon huollettuja tietokoneita ja niiden näyttöjä sekä muita osia.

Vanha jalkalamppu Ekotilan myymälässä
Kirjat ja videot ovat sopuhintaisia: kirjat 30-50 senttiä, vanhat vhs-kasetit 20 senttiä. Dvd:itä oli vähän ja ne olivat pikkaisen ylihintaisia. Kirjoista otin jälleen kerran pari erikoisempaa valintaa: oudolla pin up -tyyppisellä kuvastolla varustettu lastenkirja Itämaisia kertomuksia (ei painovuotta, varmaankin 60-luvun lopulta), Anne Aarnion vanha kotimainen lastenfantasia Lintukansan poika (1978; näyttää olevan tekijänsä ainoa kirja) sekä ranskalaisen Léo Malet'n dekkari Aurinko nousee Louvren takaa (suom. 1995). Videokaseteissa jostain syystä kiinnittävät huomiota Richard Geren nimellä markkinoitu jakso jotain 80-luvun alun tv-sarjaa, jossa Gere ilmeisesti vilahtaa, sekä Jackie Chanin 80-luvun kung fu -leffa. En voi olla katsomatta vielä c-kasetteja, niistäkin tarttuu matkaan todella liikuttavalla kannella varustettu vanha äänikirja Tove Janssonin Kuka lohduttaisi Nyytiä -kirjasta.

Ostin myös vhs-kasetteja, yhden Mutanttininjakilpikonna-kasetin pojalle, mutta myös kammottavan näköisen kasetin nimeltä Kissa ja hiiri. Kasetin kansi on niin surkeasti piirretty, että se on lähes pakko ostaa. Kotona paljastuu, että siinä on sekalainen kokoelma vanhoja piirrettyjä: yksi on Kippari Kalle 60-luvun alennuskaudelta, kolme on tunnistamattomia klassisia piirrettyjä 40-50-luvuilta, yksi on täysin tuntematonta ehkä 60-luvun lopulla tehtyä piirrettyä, jossa seikkailee kolme kissaa aarteen perässä. Yhdessäkään elokuvassa ei ole alkutekstejä eli ne on todennäköisesti julkaistu ilman kunnollista lupaa. Tosin monet tällaiset ovat pitkään olleet public domainissa. Yhdessä osiossa vilahtaa amerikkalaisen tv-kanavan logo. Kasetin julkaisuvuosi: 1993. Näin ankeata meininkiä oli vain 20 vuotta sitten...

Hintaa koko Ekotilan kasalla on reilut kaksi euroa.

Ennen poislähtöä selaan laiskasti vinyylejä. Ekotilaan on näköjään tuotu jokin aika sitten Raision nuorisoasiainkeskuksen seiskatuumaisia - ehkä niitä on joku nuorisotalon dj veivannut? Aika kasaripainotteinen valikoima, mutta suosittelen vilkaisemaan. Itse en ostanut mitään.

Raisiossa on vielä toinen divari, Vaisaaren kirja, mutta siellä en ehtinyt käydä. Piti syödä päivällinen ensiksi ennen kuin tilaisuus kirjastossa alkoi. Kävin legendaarisella Kivelän grillillä, joka ei valitettavasti enää ollut ihan maineensa veroinen.

tiistai 17. syyskuuta 2013

Vaasa ja Närpiö

(Kuva nyysitty Vaasalaisia.info -sivulta)
Tämä on vain hätäinen muistiinpano kaksi kuukautta sitten tehdystä Vaasaan kohdistuneesta kirppisreissusta, jolla otetut kuvatkin ovat kadonneet. Aiemmat kirjoitukset Pohjanmaan kirppisturneelta ovat yksityiskohtaisempia.

Vaasan luulisi olevan hyvä kirpputorikaupunki: se on vanha, se on melko suuri, se on varakas. Keskustan taloista monet ovat niin isoja, että luulisi olevansa Helsingissä. Silti Vaasan kirpputorit ovat yllättävän vaatimattomia.

Aloitimme kierroksen laitakaupungin teollisuusalueelta, jossa on kaksi isoa kirppishallia vierekkäin. Ensimmäinen on suuri SPR:n kirppis, mutta valikoima on aivan liian siistiä, uutta ja särmätöntä, että kiinnostus heräisi. Elina ei ostanut mitään, Juri haali kasan C-kasetteja, joista kirpputorilla oli yllättävän hyvä valikoima. Hyllyyn jäi paljon esimerkiksi 80-luvun sukkahousuheviä, jota ei kovin usein kasettina näe. Matkakumppani osti klassista musiikkia vinyylinä euron kappale - yhteensä 20 levyä! Kirjahyllyistä silmiin osui paljon ilmeisesti arvostelu- tai agentuurikappaleita ulkomailta, esimerkiksi amerikkalaisen Jack Finneyn aikamatkafantasia From Time to Time, mutta jotenkin ei nyt innostanut. Joskus kun kirppari on mälsä ja näkee vain yhden tai kaksi kiinnostavaa asiaa, ei jaksa ostaa niitäkään. Joskus kyllä saattaa ostaa jotain tämmöistä väkisin.

SPR:n vieressä oli kierrätyskeskus, joka oli jo astetta kiinnostavampi paikka, eikä vähiten huokean kahvila-ruokalan ansiosta. Täälläkin tavara oli aseteltu siististi ja tilavasti hyllyihin, mutta ehkä juuri tästä syystä ei syntynyt hillitöntä shoppailufiilistä. Matkaan napatut jutut olivat vähän sitä sun tätä: tv-sarja Kuuden miljoonan dollarin miehestä tehty palapeli, Philip Kerrin keskivertoa älyllisempi teknojännäri Esau pokkarina, puinen vanha rannerengas. Ilmaishyllystä tarttui käteen vielä sekalaisia kirjoja.

Närpiössä oli kirppis kiinni näin kivassa klassistisessa puutalossa
Vaasan viimeinen kirppiskohde oli Samaria-shop, joka sijaitsi aika kaukana keskustasta paikassa, josta ei ehkä arvaisi kirppistä etsiä. Se paljastuikin kohtuulliseksi lähetystoriksi, jossa oli paljon kaikenlaista vanhoista kengistä ja vaatteista laajaan ja erikoiseen kirjavalikoimaan. Kaikenlaisen kokeilun ja kaivelun jälkeen matkaan tarttui kuitenkin lähinnä vain kirjoja - mutta kirppariksi poikkeuksellisen hyviä: Thomas Mannin Kolme novellia, Volter Kilven uskonnollissävytteinen mietekirja Suljetuilla porteilla, kuvakirja Rembrandtin Raamattu-kuvituksista ja niin edelleen. Hintakaan ei ollut paha - joskin on jo häipynyt mielestä, mikä se tarkalleen oli. Matkakumppani löysi Waechtersbachin pilkullisen teekannun! (Laitettaisiin siitä kuva, mutta netistä löytyy vain sydänkuosisia teekannuja, esim. tässä.)

Mutta onneksi Vaasassa on muutakin kuin kirppiksiä (pätee tietysti aika moneen muuhunkin paikkaan). Modernin taiteen museo satamassa eli Kuntsi oli ehdottomasti käymisen arvoinen, samoin sen vieressä oleva perinteikäs ulkoilmaravintola. Tikanojan taidekodissa emme valitettavasti ehtineet käydä.

Sen verran vielä Närpiöstä, että sen kirppareille ei kannata vintage-, kirja- tai vinyylimetsästäjän suunnata. Toivon tähti -kirppikseltä tarttui mukaan yksi Chymoksen raitapurkki, muttei juuri muuta, ja sen vieressä sijainneelta hyllykirppikseltä ei mitään. Närpiön keskustassa oli pari kirppistä, viehättävän näköinen pikkupuoti (lähetystori ilmeisesti) ja kellarissa sijainnut kirppis, mutta molemmat olivat käyntihetkellä kiinni. Kiitokset sille viereisen kangaskaupan rouvalle, joka koetti soittaa lähetystorin myyjää paikalle! Närpiössä voimme suositella hyvää pizzeriaa, ruotsalaisen Sia-tehtaan jätskikioskia sekä yli 150 kirkkotallin absurdia näkyä.

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Kokkola

Toini Muonan käsinmaalattu kahvikuppi 
Pahoittelemme Kirppismatkat-toimituksessa: on kohta kaksi kuukautta siitä, kun kävimme Kokkolassa Suuren Pohjanmaan-kiertueemme lopuksi, mutta niin vain on jäänyt bloggaamatta. Seuraava teksti ei siis todennäköisesti kata aivan kaikkea. Lisäksi kamerastamme hajosi muistikortti, joten kuvat reissulta haihtuivat bittiavaruuteen.

Kokkola on aika lailla samanlainen kuin monet muutkin suomalaiset pienet kaupungit, paikoitellen viehättävän ja kiinnostavankin tuntuinen, mutta samalla myös nuhruinen ja hiljainen. Historia näkyy muutamissa komeissa kivitaloissa aseman lähettyvillä sekä tietenkin puukaupunginosassa. Turussakin on tottunut paljon kovempaan menoon. Totta kyllä, olimme liikkeellä lauantaina, emmekä olleet älynneet, että kaupunki voi hiljetä näin tehokkaasti keskellä päivää. Olimme typeryyksissämme ostaneet junaliput vasta kuudelta lähtevään junaan ja jouduimme odottelemaan aika pitkiä aikoja terassilla. Onneksi keskustasta löytyi myös ruotsalaisen Sia-jäätelötehtaan kioski – emme voi kuin suositella suola-kinuski -jäätelöä! (Tämä ei ole maksettu mainos.)

Kokkolan tulisi olla erinomainen kirppiskaupunki, koko ja historia täsmäävät. Ensimmäiseksi menimme Pietarin katulapset ry:n kirpputoriin Pitkänsillankadulla, jolla oli muitakin kirppiksiä, ja kaikki näytti aluksi upealta. Varsinaisia löytöjä tuli kuitenkin vähän. Lopulta hyllystä osui silmiin erikoinen yksinäinen kahvikuppi, jossa on mustaa ja valkoista hiukan seepramaisissa raidoissa. Se paljastui Arabian käsinmaalatuksi kupiksi ja myöhemmin vieläpä Toini Muonan suunnittelemaksi design-klassikoksi. Ikävää tietysti että se oli ainoa laatuaan ja ilman tassia, mutta ei kaiken tarvitse ollakaan täydellistä. Kolmen euron hintaan erinomainen löytö. Kuljetimme sen kotiin säilöttynä turvallisesti samalta kirppikseltä löydettyyn Erik Koldin muoviseen sydänpurkkiin. Elina ei löytänyt kenkähyllystä mitään, yllätykseksemme, mutta Juri löysi hyvät 80-luvun nilkkurit, jotka ovat erityisen muodikkaat tulevana syksynä.

Pietarin katulapset -kirppiksen läheisyydessä oli myös helluntaiseurakunnan lähetystori. Sekin vaikutti kodikkaalta ja lupaavalta paikalta, josta löytää halvalla tulevat parin seuraavan kauden särmikkäät trendivaatteet, mutta loppujen lopuksi mukaan ei käytännössä tarttunut mitään, paitsi kirjoja. Alakerrassa oli paljon opuksia ja hinnat halpoja: 50 sentistä puoleentoista ja kahteen euroon. Muutamia mainitakseni: Mika Waltarin Kulkurin valssi -käsikirjoituksesta 80-luvulla tehty valokuvaromaani, Joseph Conradin Lordi Jimin a-sarjan painos kansipaperein, Saul Bellowin Humboldtin lahja ja Kauko Käyhkön kirja Dallapésta. Vaatepuolelle oli erikseen tehty nuorisovaate- eli kasariosasto, josta olisikin löytänyt tyylipuhdasta sen ajan epookkivaatetta.

Tämän jälkeen kävimme museokorttelissa, jossa olivat sekä mukava lettukahvila että Kokkolan kaupungin luontokokoelmat. Tovinen meni ensiksi täytettyjä eläimiä ja sitten kivikokoelmaa tutkiessa. Maha täynnä lättyjä kävelimme Kokkolan halki ja suuntasimme vesitornille, jonka toisella puolella oli baptistiseurakunnan kirppis. Se tosin oli pettymys, vanhaa tavaraa oli tuskin nimeksi uuden ja tasalaatuisen seassa. Kangasosastolta löytyi 50- tai 60-luvulta peräisin olevat eläinkuvioiset lastenhuoneen verhot. Hienoa arkkitehtuuria ja muuta nähtävää matkalla kyllä oli, varsinkin hyljepatsas Katariinanpuistossa. Suomalaisille kaupungeille tyypillisesti vesitorniin ei päässyt.

Koetimme onneamme myös kauniissa puutalokaupunginosassa sijaitsevalla Yhteiskristillisen Lähetyskeskuksen kirpputorilla, mutta se oli kesälauantaisin suljettu. Miljöö oli kuitenkin niin viehättävä, että katukäytävän reunalla istuminenkin oli miellyttävää. Ikkunoista kurkistellen itse kirppiskin näytti hyvältä. Kauppakeskus Kallentorin hyllykirppiskään ei enää ollut auki, kun sinne yritimme, joten joudutte tyytymään tähän jonkun toisen tekemään bloggaukseen.

(Kuva nyysitty Kokkolan kaupungin sivuilta.)
Kokkolassa olisi ollut useita kiinnostavan kuuloisia kirppiksiä myös keskusta-alueen ulkopuolella, mutta meillä ei ollut mahdollisuutta tutustua niihin, koska liikuimme jalkaisin. Jälkeenpäin harmittaa, ettemme raaskineet ottaa taksia ja hurauttaa Meripuistoon (kuvassa), mutta minkäs nyt enää teet.